Kirjoitus

Digiajalla menestyminen ja ekosysteemit

Ota yhteyttä
Digiajalla menestyminen ja ekosysteemit Menestyksekäs digitaalinen toiminta vaatii laajemman ekosysteemin rakentamista – kukaan ei voi tuottaa kaikkea yksin eikä se olisi viisastakaan.

Koodiviidakko juhli hetki sitten kymmenettä toimintavuottaan. Olemme perinteisessä mielessä nuori yritys, mutta digitaalista maailmaa katsottaessa jo kypsään ikään ehtinyt. Toimintamme sekä kaikki tuotteemme ovat olleet alusta asti digitaalisia.

Vaikka toimintamme on hyvin asiakaslähtöistä, huomasimme jo hyvin varhaisessa vaiheessa, ettei perinteinen myyjän ja asiakkaan välinen suhde ole yksistään riittävä tae menestymiseen digitaalisessa toimintaympäristössä. Menestyksekäs digitaalinen toiminta vaatii laajemman ekosysteemin rakentamista – kukaan ei voi tuottaa kaikkea yksin eikä se olisi viisastakaan.

Nämä "ekosysteemit" eivät ole pelkästään digitaalisuuden mukanaan tuomia asioita – vastaavia ekosysteemejä on ollut aina ennenkin. Digitaalisuuden myötä moniin yhteistyökuvioihin on kuitenkin tullut aiempaa enemmän pelureita, esimerkiksi sisällöntuottajia. Myös palveluiden asiakas- ja käyttäjäkunnat voivat olla merkittävästi suurempia. Digitaalisissa ekosysteemeissä verkottuneiden yritysten tulisikin miettiä aiempaa enemmän myös sitä, kuinka he voivat tuottaa arvoa muille ekosysteemin yrityksille.

Koodiviidakko auttaa menestymään digitaalisuuden keinoin

Me Koodiviidakolla perustimme aikanaan talon sisäisen tiimin palvelemaan mainos- ja viestintätoimistokumppaneitamme. Seitsenhenkiseksi kasvaneessa kumppanuustimissämme keskitymme tarjoamaan mainostoimistoille valmiin tekniikan, jonka päälle voidaan toteuttaa esimerkiksi näyttävät nettisivut, moderni verkkovuosikertomus tai kansainvälinen verkkokauppa. Järjestämme säännöllisesti Koodikeskiviikkoja, jolloin käymme kumppanitoimistoillamme paikan päällä ja kerromme, millaisia uusia luovia toteutuksia tekniikka mahdollistaa juuri nyt.

Tällä hetkellä kuumimpia puheenaiheita asiakkaidemme keskuudessa on markkinoinnin automaatiotekniikka, joka mahdollistaa sisältöjen nopeamman, tehokkaamman ja monipuolisemman hyödyntämisen. Kutsu meidät kertomaan lisää automaation mahdollisuuksista tai esittelemään menestyneitä toteutuksiamme esimerkiksi matkailusektorille. 

Viestintätoimistoille tarjoamme tehokkaat työkalut verkkokeskustelujen seurantaan, maineenhallintaan sekä lehdistötiedottamiseen. Tuotamme myös paljon arvokasta tietoa, josta valtaosaan pääset tutustumaan suoraan digitaalisen viestinnän ja markkinoinnin blogimme kautta. Olemme toteuttaneet vuosittain yhteistyössä Mediaviikon kanssa myös kattavan toimittajakyselyn, jonka maksullisen raportin pääset tilaamaan täältä.

Ota yhteyttä kumppanuustiimiimme – jutellaan lisää uuden teknologian tuomista mahdollisuuksista tai tavataan teillä Koodikeskiviikon merkeissä.

 /media/henkilokuvat/henkilokuvat-2013/harrirauhanummi.jpg

Harri Rauhanummi

Artikkelin kirjoittaja on Koodiviidakon mainos- ja viestintätoimistoyhteistyöhön erikoistuneen kumppanuustiimin vetäjä ja liiketoimintajohtaja. Harrilla on useiden vuosien kokemus digitaalisen viestinnän ohjelmistoista ja sen myötä syntynyt selvä käsitys, että tie parempiin tuloksiin käy paremman viestinnän kautta.

Oliko artikkeli mielestäsi mielenkiintoinen?

Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme, joka sisältää aina uusimmat mielenkiintoiset artikkelit.

Tilaa uutiskirje tästä

Artikkelin kommentointi

Lisää uutisia

GDPR sähköpostimarkkinoijalle – mikä muuttuu?

Miten EU:n yleinen tietosuoja-asetus vaikuttaa sähköpostimarkkinointiin, ja kuinka pureskelemme asiaa Postiviidakko-järjestelmässä?

Lue lisää

Kuinka yritykset hyötyvät markkinoinnin automaatiosta?

Koodiviidakko toteutti toukokuussa 2017 kansainvälisen kyselytutkimuksen markkinoinnin automaatiosta. Kysely suunnattiin markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisille, ja siihen vastasi yhteensä 421 yritysedustajaa.

Lue lisää

Tietoiskuja ja hattaraa Markkinoinnin viikolla 2016

Aiemmin Markkinointiviestinnän viikkona tunnettu tapahtuma uudisti nimensä ja paikkansa. Vuoden 2016 tapahtuma järjestettiin Pasilan Messukeskuksessa ja keräsi yli 5000 kävijän ennätysyleisön. Koodiviidakko osallistui messuille oman tietoiskulavansa voimin ja kaksipäiväisen rupeaman aikana tarjosimme satoja annoksia omenahattaraa sekä tietysti markkinoinnin ja viestinnän tietoiskuja, joita kävi seuraamassa valtava joukko ihmisiä.

Lue lisää

Mobiilikehityksen nykytila ja tulevaisuus

Älypuhelinten voittokulun myötä mobiilipalveluiden määrä räjähti käsiin vuosikymmenen taitteessa ja viimeisen viiden vuoden aikana olemme nähneet mobiililaitteiden muuttuvan lisälaitteesta usein eniten käytetyksi online-välineeksi. Mitkä tekijät ja konseptit muokkaavat mobiilipalveluiden kehitystä jatkossa ja mikä niiden merkitys on markkinoijalle?

Lue lisää

9 askelta: näin teet onnistuneen verkkosivu-uudistuksen

Tavoitteiden määrittelystä palveluntarjoajan valintaan – mitä verkkosivu-uudistuksessa tulee ottaa huomioon, ja miltä näyttää onnistunut verkkosivujen uudistusprojekti?

Lue lisää