Tiedote

Koodiviidakko Oy yksi Suomen nopeimmin kasvavista teknologiayrityksistä jo kuudetta vuotta peräkkäin

Ota yhteyttä
Koodiviidakko Oy yksi Suomen nopeimmin kasvavista teknologiayrityksistä jo kuudetta vuotta peräkkäin Vaikka olemme kasvaneet voimakkaasti jo pitkään, tuntuu että olemme vasta pääsemässä liikkeelle.

Koodiviidakko sijoittui Deloitte Technology Fast 50 -listalle jo kuudetta vuotta peräkkäin.

Deloitte Technology Fast 50 -ohjelma on listannut Suomen nopeimmin kasvavat teknologiayritykset yhdentoista vuoden ajan. Mittarina listauksessa käytetään liikevaihdon kasvua viimeisen neljän vuoden ajalta. Koodiviidakko on tänä vuonna listalla sijalla 27, liikevaihdon kasvuprosentin ollessa 152 %.

Vaikka olemme kasvaneet voimakkaasti jo pitkään, tuntuu että olemme vasta pääsemässä liikkeelle. Yritysten panostukset markkinointiteknologiaan ovat voimakkaassa kasvussa”, kertoo Samuli Tursas, yhtiön toimitusjohtaja ja yksi perustajista.

Koodiviidakko on nopeasti kasvanut merkittäväksi työnantajaksi Pohjois-Pohjanmaalla. Valtaosa Koodiviidakon 140 työntekijästä työskentelee yrityksen pääkonttorilla Oulussa. Lisää innokkaita digiviestinnän ja ohjelmoinnin ammattilaisia palkataan koko ajan lisää.

Nyt kun saimme avattua uudet isommat toimitilat Oulun keskustassa, eivät seinätkään enää jarruta kasvuamme
Samuli Tursas

Tutustu avoinna oleviin työpaikkoihin Rekrytointi -sivuillamme.

Tutustu tuotteisiimme

Oliko artikkeli mielestäsi mielenkiintoinen?

Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme, joka sisältää aina uusimmat mielenkiintoiset artikkelit.

Tilaa uutiskirje tästä

Lisää uutisia

Nähdään Markkinoinnin viikolla

Koodiviidakko osallistuu jo kuudetta kertaa markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisille suunnatulle Markkinoinnin viikolle. Nimen- ja paikanmuutoksen kokenut tapahtuma järjestetään tänä vuonna Pasilan Messukeskuksessa. Tustustu tietoiskulavamme mielenkiintoisiin asiantuntijapuheenvuoroihin.

Lue lisää

Markkinointiviestinnän viikko keräsi alan ammattilaiset yhteen

Olimme viidennen kerran mukana Helsingin Wanhassa Satamassa 22.-23.9.2015 järjestetyllä Markkinointiviestinnän viikolla. Suurkiitos kaikille messuvieraillemme!

Lue lisää

Osallistu Verkkokauppa-Akatemian maksuttomaan webinaariin 8.10.2015

Miten sähköpostimarkkinoinnilla voidaan tukea tehokkaasti sähköistä liiketoimintaa? Tule mukaan maksuttomaan webinaariin!

Lue lisää

Nähdään Markkinointiviestinnän viikolla

Koodiviidakko osallistuu viidettä kertaa Helsingin Wanhassa Satamassa 22.-23.9.2015 järjestettävälle Markkinointiviestinnän viikolle. Tervetuloa kuulemaan digiviestinnän uusimmat tuulet!

Lue lisää

Digitaalisen markkinoinnin aamiaiskiertue sai odotettua jatkoa

Koodiviidakon suosittu digiaamu-roadshow käväisi tänä syksynä Helsingissä ja Turussa. Lue blogistamme tunnelmia tapahtumista sekä kävijöiden ajatuksia digimarkkinoinnista nyt ja huomenna.

Lue lisää