Kirjoitus

Tietoiskuja ja hattaraa Markkinoinnin viikolla 2016

Ota yhteyttä
Tietoiskuja ja hattaraa Markkinoinnin viikolla 2016 Koodiviidakon tietoiskut digitaalisesta viestinnästä ja markkinoinnista keräsivät sankoin joukoin yleisöä Markkinoinnin viikolla.

Aiemmin Markkinointiviestinnän viikkona tunnettu tapahtuma uudisti nimensä ja paikkansa. Vuoden 2016 tapahtuma järjestettiin Pasilan Messukeskuksessa ja keräsi yli 5000 kävijän ennätysyleisön. Koodiviidakon toimitusjohtaja Samuli Tursas sai kunnian toimia messujen ensimmäisenä key note -puhujana, ja kertoi ajatuksiaan siitä, kuinka ostaminen on muuttunut.

Koodiviidakko osallistui messuille oman tietoiskulavansa voimin ja kaksipäiväisen rupeaman aikana tarjosimme satoja annoksia omenahattaraa sekä tietysti markkinoinnin ja viestinnän tietoiskuja, joita kävi seuraamassa valtava joukko ihmisiä.

Selkeästi suosituimpia aiheitamme olivat viestinnän perusasiat kuten tiedottaminen, kriisiviestintä ja median kuuntelu, sekä markkinoinnin automaatiot. Erityisesti automaatioiden kanssa emme olleet yksin, sillä messukeskuksen jokaisessa nurkkauksessa saattoi kuulla keskusteluja datasta, automaatiosta, personoinnista ja jatkuvuudesta.

Perinteisempiä aiheita ei kannata kuitenkaan koskaan jättää pois ja niille löytyy aina tilausta, sillä kävijöitä tapahtumassa on monelta eri markkinoinnin kokemusasteelta. Ei siis kannata unohtaa uusia yrityksiä, jotka ovat vasta harkitsemassa erilaisia markkinointimuotoja.

Keskustelimme puhujiemme kanssa molempina päivinä messutunnelmista, ja miltä tapahtuman uudistukset tuntuivat. Videolla Koodiviidakon toimitusjohtaja Samuli Tursas sekä viestintään keskitttyvän PR Cloudin myyntipäällikkö Joonatan Jääskeläinen käyvät läpi omat näkemyksensä tapahtumapäivistä.

Oli myös hienoa huomata, että yleisöltä kysyttäessä markkinoinnin automaatioiden käytöstä, useat kävijät kertoivat jo käyttävänsä jotakin järjestelmää. Asiakastiedon avulla markkinoimisesta on vihdoin tullut arkipäivää Suomessa niin suurille kuin pienemmillekin yrityksille.

Puheet automaatiosta ovat usein tekniikka- ja pöhinätermikeskeisiä. Jatkossa tuleekin ymmärtää, että automaatio on vain väline, joka ei yksin tee autuaaksi. Tarvitsemme arvokasta panosta viestinnän ja markkinoinnin tekijöiltä, jotka ymmärtävät mitä kaikkea uusi teknologia mahdollistaa. Ihmisen ja resurssien tarvetta automaatiot eivät poista mutta vapauttavat resurssit paremmin kohdistettuun ja oikea-aikaiseen viestintään ja markkinointiin.

Pienenä yllätyksenä tuli se, että sosiaalisen median markkinointi vaikutti olevan pienemmässä roolissa tänän vuonna. Some-aiheet keskittyivät selkeästi enemmän seurantaan ja sen hyödyntämiseen. Seurantaan keskityimme myös omissa tietoiskuissamme, kun käsittelimme monitoroinnin perusasioita ja kriisiviestintää.

Kaiken kaikkiaan uudistunut Markkinoinnin viikko oli Viidakolle positiivinen kokemus ja epäilemättä palautteen ansiosta tapahtumasta saadaan vielä parempi. Kiitämme kaikkia osallistuneita mielenkiinnosta tietoiskujamme kohtaan ja tietysti suuresta hattaramenekistä.

Jos vierailit osastollamme ja haluat keskustella lisää Viidakon tarjoamista ratkaisuista digitaaliseen markkinointiviestintään, ota rohkeasti yhteyttä ja käymme kanssasi tarpeesi läpi.

Oliko artikkeli mielestäsi mielenkiintoinen?

Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme, joka sisältää aina uusimmat mielenkiintoiset artikkelit.

Tilaa uutiskirje tästä

Artikkelin kommentointi

Lisää uutisia

Mobiilikehityksen nykytila ja tulevaisuus

Älypuhelinten voittokulun myötä mobiilipalveluiden määrä räjähti käsiin vuosikymmenen taitteessa ja viimeisen viiden vuoden aikana olemme nähneet mobiililaitteiden muuttuvan lisälaitteesta usein eniten käytetyksi online-välineeksi. Mitkä tekijät ja konseptit muokkaavat mobiilipalveluiden kehitystä jatkossa ja mikä niiden merkitys on markkinoijalle?

Lue lisää

9 askelta: näin teet onnistuneen verkkosivu-uudistuksen

Tavoitteiden määrittelystä palveluntarjoajan valintaan – mitä verkkosivu-uudistuksessa tulee ottaa huomioon, ja miltä näyttää onnistunut verkkosivujen uudistusprojekti?

Lue lisää

Web designin ja uutiskirjeiden trendit

Verkkosivustot ovat kehittyneet huomattavasti internetin alkuajoista ja nykyään verkkosivujen ilmeeseen sekä käytettävyyteen kiinnitetään erityistä huomiota. Myös uutiskirjeiden visuaalisuus ja rakenne ovat tärkeitä, jotta asiakkaiden huomio jaksaa pysyä kirjeissä ja niitä on helppo ja mukava lukea, vaikkakaan uutiskirjeissä kehitys ei ole yhtä huomattavaa rajoittuneemman tekniikan takia.

Lue lisää

Markkinoinnin automaatio – yksittäisistä toiminnoista strategiseksi työkaluksi

Markkinoinnin automaatio ei ole enää hämärä tulevaisuuden kuva tai markkinointibudjettien pakollinen mörkö, vaan yhä useamman markkinoijan arkea. Samalla mielikuva on siirtynyt piinallisesti seuraavista mainoksista kokonaisvaltaisemman strategisen työkalun suuntaan.

Lue lisää