Kirjoitus

Case: hakukonenäkyvyyden merkitys verkkokaupassa

Ota yhteyttä
Katso kuva Case: hakukonenäkyvyyden merkitys verkkokaupassa Vaikka hakukoneet ovat robotteja, ne painivat sivujen löytämisen kanssa aivan samojen ongelmien kanssa kuin ihmiset. Mitä paremmin sivu on sisäisesti löydettävissä, sitä paremmin se yleensä menestyy myös ulkoisissa hakutuloksissa.
Katso kuva Megalonin linkkinäkyvyys on parantunut huomattavasti systemaattisen työn tuloksena. Ulkoisia linkityksiä on hankittu etusivun ohella myös spesifeille tuotesivuille, ja sosiaalisen median napit on nostettu näkyvästi esiin verkkokaupassa.

Hakukonenäkyvyydellä on todella suuri merkitys sekä verkkokauppojen että verkkosivustojen kävijämääriin. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että myös B2B-puolen ostoprosessi on usein jo hyvin pitkällä ennen kuin ensimmäinen varsinainen kontakti palveluntarjoajaan toteutuu. Tätä ennen taustatyötä ja tutustumista aiheeseen tehdään hakukoneiden avulla, joista etsitään tietoa ja markkinoilla olevia palveluntarjoajia.

Hakukonenäkyvyyden parantamisessa voidaan tehdä paljon erilaisia toimenpiteitä, joista osa menee syvemmälle tekniikkaan. Omalla harrastuneisuudella ja perustietämyksellä voi saada jo aikaan hyviä tuloksia, mutta etenkin kilpailluilla verkkokaupan aloilla on suositeltavaa turvautua myös asiantuntijoiden apuun. Meillä Viidakolla verkkokaupan kehittämistoimet kytketään verkkokaupan elinkaareen, jossa julkaistun kaupan hakukonenäkyvyyttä kehitetään kaupan toiminnan kehittymisen mukana. Kerromme seuraavassa casessa ViidakkoStore-alustalle toteutetun Megalon Sport -verkkokaupan hakukoneoptimointiprojektista.

Case Megalon: liikkelle lähtö

Megalon Sport on vuonna 2011 perustettu urheiluvälineiden verkkokauppa. Verkkonäkyvyys on Megalonille erityisen tärkeää, sillä liiketoimintaan ei kuulu kivijalkamyymäläverkostoa. Hakukonenäkyvyyden on huomattu olevan sekä tehokas että verrattain edullinen tapa saada näkyvyyttä online-ympäristössä. Yhä useammin hakukoneet ovat ensimmäinen paikka, joista tuotteita etsitään – jopa ennen kivijalkamyymälään menoa. 

Hakukonenoptimointiprojekteissa lähdetään usein liikkeelle itse verkkokaupan sisällöstä ja sen sivuista. Näin tehtiin myös Megalonin tapauksessa, jossa otettiin ulos lista kaikista verkkokaupan sivuista ja lajiteltiin nämä sivut sivutyypin mukaan. Valtavaa määrää sivuja seulottiin edelleen säännöllisesti esiintyvien virheiden avulla ja analysoimalla tarvittavia muutoksia. Aihe vaatii erityistä paneutumista siitäkin syystä, ettei kerran tehty analyysi ja sitä seuraavat muutokset ole riittävä tapa toteuttaa optimointia. Sen sijaan uudet raportit otetaan ulos viikoittain, mikä helpottaa optimoitavien kohtien löytämistä ja tekee koko prosessista tehokkaamman ja nopeamman.

Sisäisten ja ulkoisten linkkien optimointi

Megalonin tapauksessa erityisen tärkeäksi perusoptimoinnin kohteeksi nousi sisäisten linkkien optimointi. Megalon on siinä mielessä tyypillinen verkkokauppa, että tuotteita ja kategorioita on paljon, mikä tekee navigoinnista aika ajoin haasteellista. Vaikka hakukoneet ovat robotteja, ne painivat sivujen löytämisen kanssa aivan samojen ongelmien kanssa kuin ihmiset. Mitä paremmin sivu on sisäisesti löydettävissä, sitä paremmin se yleensä menestyy myös ulkoisissa hakutuloksissa. Megalonin tapauksessa sivuston navigoinnin selkeyttäminen vaikutti positiivisesti myös sivuston konversioon eli siihen, kuinka moni verkkokaupan kävijöistä tekee ostoksen kaupasta.

Hakukonenäkyvyyden kannalta tärkeää on myös verkkokaupan linkkinäkyvyys, jota voidaan analysoida toteuttamalla linkkianalyysi oman kaupan sekä kilpailijoiden suhteen. Megalonilla analysoinnin kohteena olivat sivustolle osoittavat ulkoiset linkit, joista osa ei kerryttänyt hakukonenäkyvyyttä ollenkaan ja osaa pystyttiin optimoimaan esimerkiksi pyytämällä uudelleenlinkitystä. Yleensä ottaen linkkinäkyvyyden rakentamisessa on hyvä huomioida, että kyseessä on pitkä ja jatkuva prosessi. Lyhyen aikavälin tuloksiin ei siten kannata pyrkiä esimerkiksi linkkifarmeja haalimalla.

Vuodesta 2013 myös sosiaalisen median jaot ovat vaikuttaneet hakukonenäkyvyyteen, joten tuotteiden jakamiseen ja jakojen toimivuuteen on hyvä kiinnittää huomiota verkkokaupassa. Megalonin tapauksessa tuotesivujen jakamista päädyttiin helpottamaan olennaisesti tehdyn analyysin pohjalta. 

Entäpä tulokset?

Systemaattisen työn tuloksena Megalon on vuoden aikana noin kolminkertaistanut hakukoneiden kautta tulleiden kävijöiden määrän ja tuotot. Case on loistava esimerkki siitä, miten tiettyihin asioihin paneutumalla ja pitkäjänteisellä työllä saavutetaan hyviä tuloksia.

Hakukoneoptimointiin onkin hyvä panostaa siten, että hakukonenäkyvyyden kehittymistä seurataan esimerkiksi viikoittaisten raporttien avulla. Näin pysytään jatkuvasti ajan hermolla siitä, mitkä ovat tuottavimmat hakusanat, miten eri hakulausekkeilla sijoitutaan kilpailijoihin nähden sekä toisaalta nähdään, missä on vielä käyttämätöntä potentiaalia.

Oletko kiinnostunut kehittämään verkkokauppaasi? Ota yhteyttä sähköisen kaupankäynnin asiantuntijoihimme!

Ota yhteyttä

Oliko artikkeli mielestäsi mielenkiintoinen?

Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme, joka sisältää aina uusimmat mielenkiintoiset artikkelit.

Tilaa uutiskirje tästä

Artikkelin kommentointi

Lisää uutisia

Tietoiskuja ja hattaraa Markkinoinnin viikolla 2016

Aiemmin Markkinointiviestinnän viikkona tunnettu tapahtuma uudisti nimensä ja paikkansa. Vuoden 2016 tapahtuma järjestettiin Pasilan Messukeskuksessa ja keräsi yli 5000 kävijän ennätysyleisön. Koodiviidakko osallistui messuille oman tietoiskulavansa voimin ja kaksipäiväisen rupeaman aikana tarjosimme satoja annoksia omenahattaraa sekä tietysti markkinoinnin ja viestinnän tietoiskuja, joita kävi seuraamassa valtava joukko ihmisiä.

Lue lisää

Mobiilikehityksen nykytila ja tulevaisuus

Älypuhelinten voittokulun myötä mobiilipalveluiden määrä räjähti käsiin vuosikymmenen taitteessa ja viimeisen viiden vuoden aikana olemme nähneet mobiililaitteiden muuttuvan lisälaitteesta usein eniten käytetyksi online-välineeksi. Mitkä tekijät ja konseptit muokkaavat mobiilipalveluiden kehitystä jatkossa ja mikä niiden merkitys on markkinoijalle?

Lue lisää

9 askelta: näin teet onnistuneen verkkosivu-uudistuksen

Tavoitteiden määrittelystä palveluntarjoajan valintaan – mitä verkkosivu-uudistuksessa tulee ottaa huomioon, ja miltä näyttää onnistunut verkkosivujen uudistusprojekti?

Lue lisää

Web designin ja uutiskirjeiden trendit

Verkkosivustot ovat kehittyneet huomattavasti internetin alkuajoista ja nykyään verkkosivujen ilmeeseen sekä käytettävyyteen kiinnitetään erityistä huomiota. Myös uutiskirjeiden visuaalisuus ja rakenne ovat tärkeitä, jotta asiakkaiden huomio jaksaa pysyä kirjeissä ja niitä on helppo ja mukava lukea, vaikkakaan uutiskirjeissä kehitys ei ole yhtä huomattavaa rajoittuneemman tekniikan takia.

Lue lisää

Markkinoinnin automaatio – yksittäisistä toiminnoista strategiseksi työkaluksi

Markkinoinnin automaatio ei ole enää hämärä tulevaisuuden kuva tai markkinointibudjettien pakollinen mörkö, vaan yhä useamman markkinoijan arkea. Samalla mielikuva on siirtynyt piinallisesti seuraavista mainoksista kokonaisvaltaisemman strategisen työkalun suuntaan.

Lue lisää